maanantai 1. huhtikuuta 2013

Mehiläisten kevät

Kevään edetessä on aika käydä kurkistamassa mehiläisten kuulumisia. Tänään lähdimme tarkistamaan pesien ruokatilannetta. Painon punnitseminen ei kuitenkaan onnistunut runsaan lumen takia.

Kaikki pesät olivat toistaiseksi hengissä. Kevään edetessä pesien ruoankulutus kasvaa muninnan alkamisen myötä. Mehiläisten talviruoka saattaa loppua kesken ennen kuin ensimmäinen kunnollinen satokasvi paju alkaa kukkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti